Tässä kun tekee 9-17 -vuoroa koko viikon, ei paljoa valoisaa aikaa näe. Aamu- ja iltalenkit tehdään pimeässä ja treenitkin vedetään samassa säkissä. Kätevää tosin, ei näe kaikkia virheitä niin tarkasti.

Tänään kuitenkin mentiin neljän koirakon voimin yhteistreeneihin.
Humpalla ohjelmassa paikkamakuuta. Ensin reilu 3min namikupin kanssa, kentän toisella puolella toinen koirakko teki ruutua ja takana seuraamista, joten oli hyvin häiriötä. Eka minuutti-pari meni hyvin mutta sitten loppui usko. Hillitön vilkuilu ympärille, kun siitä kiellettiin niin Humppa heitti kyljelleen. Voi tuska, miten tuohon saisi hitusen lisää kärsivällisyyttä?? Namikuppi auttaa lyhyen aikaa, mutta kun vapautusta ei tule, Humppa luovuttaa.
Otettiin vielä toinen pätkä vähän eri paikassa, vajaa minuutti vain. Taas vilkuilutti kovasti mutta tämä oli parempi.

Seuraamista mega-annos, suoria, käännöksiä, tiheällä ja harvemmalla palkalla, namilla ja lelulla. Ensin kamala puskeminen, sitten hetki hyvin, sitten meni into kokonaan vähäksi aikaa. En tiedä oliko maassa joku ihana haju, mutta hetkeen en meinannut saada koiraa ollenkaan jatkamaan. Pääasiassa kuitenkin jees, nyt palkkaa tippui hyvistä perusasennoista, käännöksistä sekä oikeasta paikasta.

Luoksetulon eteenistumisia lyhyeltä matkalta, nyt oli hyvät, suorat istumiset. Pikkuhiljaa etäisyyttä ja kestoa lisää.

Tällä hetkellä on vähän epävarmaa, päästäänkö osallistumaan Jyväskylän näyttelyyn ja joulukuun tokokokeeseen. Humpan pissanäyte ei ollut vieläkään puhdas, ensi maanantaina mennään Otsoon röntgen- ja ultraäänitutkimukseen ja kurkataan mitä sieltä rakosta löytyy.

Sain tänään Mettänpeikon Heliltä hirvenluita, sydäntä ja ihraa. Humppa oli kauhean kiinnostunut muovipussin sisällöstä, kun kannoin sen sisään, mutta kun annoin sille pienen luun, ei luonnosta vieraantunut kultapieni oikein hoksaa mitä sille pitäisi tehdä. Katsoo vuoroin mua, vuoroin luuta, kiertää sen ympäri, tuijottaa sitä, mutta ei se vaan katoa. Ihme juttu.