Piti lähteä Aholaitaan treenaamaan, mutta työstä väsynyt emäntä otti "pienet" päikkärit, ja päädyttiinkin pitkälle hihnalenkille ja treenailtiin siinä matkalla. Pitkät työpäivät kesäleskenä on niin syvältä, koko ilta menee koiraa viihdyttäessä ja toinen käyttäytyy kuin pikkupentu. Ihan älytöntä riekkumista heti kun ulos päästään.
Olen nyt tarttunut hihnakävelyyn oikein urakalla ja tulostakin syntyy, normaaliolosuhteissa Humppa kävelee nykyään lähes vetämättä. Kuitenkin näinä päivinä kun ei ole koko päivänä päässyt kunnolla ulos, kaikki unohtuu. Toinen mitä on nyt harjoiteltu taas namien kanssa, on ohitukset. Nekin on alkaneet edistyä.

Otettiin tokoa ihan pikkutreeni vaihteeksi nurmialustalla. Ei olla treenattu nurmella varmaan koko kesänä, mutta ei Humppa paljon alustasta näyttäisi piittaavan.
Ensin lyhyt paikkamakuu, hyvin pysyi.
Sitten luoksetuloasentoa, Humpalla menee perusasento ja eteenistuminen vähän sekaisin, heti jos luoksetuloon ottaa matkaa, se tulee suoraan sivulle. Otettiin siis nyt ihan pikkumatkalla, ensin muutaman kerran käsiavulla ja sitten apu pois. Hieno.
Sitten liikkeestä maahanmenoa ja seisomista. Näihin on saatu paljon varmuutta ja vauhtia.

Periaatteessa alokasluokan liikkeet on meillä kohtalaisen hyvin hallussa. Nyt sitten odotellaan että Humppa vähän kasvaa ja saa jostakin ripauksen keskittymiskykyä, ja sitten aletaan katsella ekoja kokeita... Täytynee varautua melko pitkään odotukseen.