Agitreenit siirtyivät torstaille, ja Jatko1:ssä jatketaan siis talvikausi. Ryhmä on aikamoinen, suuri ryhmä ja paljon vilkkaita nuoria koiria. Lisäksi samaan aikaan samassa tilassa treenaa 3lk:n ryhmä, joten hälinä ja häiriö senkun lisääntyy.

Ohjelmassa aita-aita-putki "rata" ja yksittäisinä A:ta, puomia, rengasta, keinua ja keppejä.

Ensin kepeille. Tätä pitäisi päästä treenaamaan enemmän, tällä tahdilla ei kyllä edistytä yhtään. Humpalla aina vähän kestää ennen kuin se muistaa mikä on homman nimi. Taas kuitenkin muutama tosi hyvä toisto, ja ekaa väliä toki vaan otettiin.

A:lla puuttui maltti kokonaan, ei malttanut edes syödä nameja kontakteilta.

Rengasta pari kertaa matalana, meni hyvin.

Sitten radalle, ensin putki erikseen muutama kerta. Sitten aitojen kanssa. Koira veti upeasti, ohjaaja vähän unohteli käskyjä yms. mutta loppuun tosi hyviä toistoja.

Keinua otettiin vauvakeinulla. Humppa meni mielestäni tosi hyvin, jarrutti hyvin ja uskalsi pysyä keinulla vaikka kukaan ei sitä pidellyt...

...mutta puomilla se muisti keinun kolahduksen eikä meinannut millään uskaltaa mennä loppuun asti. Älytöntä pakittelua ja kerran tuli alaskin. Nameilla sitten saatiin se muutaman kerran menemään loppuun.

Rengasta otettiin vielä loppuun korkeampana, edelleen kutsuna mutta meni upeasti. Ihan kuin se olisi yhtäkkiä tajunnut homman idean. Noh, tuskin se sitä enää ensi viikolla muistaa...