Huoh, eka kertaa kolmeen päivään missään kotikulmia pidemmällä, sekä minä että Humppa. Paljon porukkaa paikalla tänään, oltiin sikoja, treenattiin alussa ja lähdettiin pois.

Alkuun luoksepäästävyys ja paikkamakuu, molemmat hienot. "Kehään" mennessä antoi "tuomarille" suukkoja, mutta itse luoksepäästävyydessä pysyi peppu maassa. Tosin oli namit apuna, sekä ennen että jälkeen.

Paikkamakuussa Humppa pääsi ihanaisen Naran viereen (Nara on tuttu syksyn möllitokon paikkamakuukaverina...). Pysyi oikein hyvin, vähän vilkuili kun toisella puolella koira äänteli, ja muutaman kerran vilkaisi Naraa, mutta ei aikomustakaan nousta.

Sitten koira hetkeksi autoon.

Takas halliin ja ensin kytkettynä seuraaminen liikkuroituna. Ihan kamalaa, koira aivan pihalla ja otti häiriötä kaikesta. Haisteli maata, seuraili kentän laidalla olevia ihmisiä jne. Hirveä, hyi. Liikkeestä seisomiset jees, sekä takapalkalla että palkka heittämällä koiran taakse. Tämä on varmistunut nyt hurjasti, katsotaan miten se onnistutaa kokeessa ryssimään.

Luoksetulon istumista, hyvä. Yksi sivulletulo, jäi vähän vajaaksi. Yksi liikkeestä maahanmeno, oikein näpsäkkä.

Sitten lyhyt seuraamispätkä vapaana, tämä parempi mutta edelleen ihme haahuilua. Käännökset kärsii kontaktin puutteesta ja liikkeelle lähtö on ihan mitä sattuu.

Loppuun perusasentoa esteen vieressä ja seisomista esteen takana. Perusasento on vaikea, Humpalla on tosi kova imu esteeseen. Esteen takana seisominen suht hyvä, vaikka siinäkin jouduin huomauttamaan muutaman kerran. Nyt kuitenkin kestää sivulle tulon.

Huomenna me ei tehä mittään, minä meen töihin ja illalla yritetään lenkkeillä kolmen päivän edestä. Perjantaina pieni leikkitreeni ja niillä mennään. Tavoitteeksi voisi ottaa vaikka ettei nollattais yhtään liikettä :)