Tätä on ollut talvella ikävä; kaksien treenien päivä!

Ensin Laajavuoreen irtorullat repussa, mukana myös Miia ja Tytti, Tiina ja Pessi sekä Olli ja Liinu.

Pelkkää ilmaisua siis kentällä. Humpalla toimii kaikki muu hyvin paitsi rullan palautus, ja tuontiin tarvii vielä oman käskyn. Mutta kun nouto saadaan eteenpäin, en pidä mahdottomana että keväällä saadaan rullat jo maastoon mukaan.

Sitten suoraan Viherlandialle. Ei näissäkään treeneissä mitään vikaa. Vähän Humppa uhoili muille uroksille, mutta vain odotellessa. Silloin ku tehdään, niin keskitytään kyllä siihen. Kaikki kontaktit yksittäisinä (keinukammo on unohtunut!!) ja pari pientä radan pätkää. Haastavin taisi olla kolmen aidan suora, aina Humppa kiersi jonkun esteen. Mutta sekin lopulta ok.