Uskomatonta mutta totta, taas ihan järkky vesisade just ennen treenejä ;). Tuttuun tapaan siis kuraisella kentällä, treenien aikana ei tullut vettä.

Humppa oli tänään hieno! Ekaksi tehtiin keinua. Hihnan kanssa muutama toisto, koko ajan kehuen ja palkaten ja hidastettiin keinua. Hyvä, ei ollenkaan semmoista jarruttelua kuin talvella.

Siitä kahden esteen suoraa jolla kokeiltiin takaaleikkausta molemmin päin sekä irtoamista. Upeita hyppyjä, ei montaakaan rimaa pudonnut.

Sitten radanpätkälle treenaamaan kahden aidan jälkeen pöydälle vientiä takaaleikkauksella, ja sen jälkeen loppusuora johon koira piti saada irtoamaan. Oikein kivaa, lentelevät rimat voin tästä lähtien ottaa omaan piikkiin, kun Humppa hyppää hyvin se hyppää tosi korkealla kaarella, varaa jää riman päälle vaikka kuinka. Täytyy itse olla tarkka ohjauksen ja palkkauksen kanssa, lelua ei kärsi missään tapauksessa olla näkyvissä esteitten takana.

Sitten aita-putki-aita -ohjauspätkää. Oikein hieno. Kokeiltiin myös putkeen ohjaamista pimeään kulmaan, meni upeasti heti kun vaan osasin ohjata koiran sinne.

Loppuun keppejä, siinä taisi väsymys näkyä kun Humppa pisti ihan pelleilyksi. Meni ihan mistä sattuu välistä ja tarjosi kyllä mitä omituisempia suoritustapoja.

Mutta tosi kiva fiilis jäi treenistä, jee!