Aamulla reippaana omassa pihassa. Parin askelen seuraamisia, hermot menee kun en noilla nameilla kerkiä palkata oikein. En oikein osaa sanoa oliko hyvä vai huono, tuolla sohjossa kahlatessa meni keskittyminen omiin koipiin ja namien kaivamiseen.

Luoksetuloa, johon myös pysäytystä lelulla. Oikein kiva.

Iltatreeni Minimanin pihalla, häiriötä ei ollut ihan niin paljoa kuin suunnittelin, mutta käytettiin kaikki ohikulkijat hyväksemme, pidin ihan vain koiraa sivulla ja pyysin kontaktia.

Paikkamakuu, yhteensä pari minuuttia mutta kävin välillä nostamassa koiraa ja laittamassa takas. Humppa oli ihan hämillään tämmöisestä ja alkoi lopussa sekoilla ja ehdottaa itsenäisesti maahanmenoa ja istumista. Tätä lisää, ei sen koiran pidäkään tietää mitä seuraavaksi tapahtuu... Taas yksi maahanmeno häneksi kun koira ei ollut kontaktissa.

Seuraamista nyt lelulla, 2-5 askelen pätkää. Oikein hieno, tästä lähtee meidän uusi alku :).

Jääviä lelulla. Takapalkalla tehtiin, nyt melkoisen hidasta ja huonoa. En uskaltanut heittää lelua asfalttipohjalla. Jääviä tehtiin sitten vielä lisää metikön puolella, ilman seuraamista. Lumipallopalkalla tulee erittäin hyviä nopeita liikkeitä. Miten tämä vauhti saadaan kentälle??

Luulen että nyt jätetään namit vähemmälle ja siirrytään enemmän lelulle, sillä kun koirasta saa ihan erilaista vauhtia irti. Vaatii vaan sitten minulta aivotyötä, että miten palkataan ja mistä ja millai. Mutta ehkä se on ihan hyvä välillä vähän omiakin aivoja virkistää.