Perjantaina alkoi kesäloma, ja sen kunniaksi Fordin nokka kohti Kokkolaa. Äitin ja isän luokse yöksi, ja aamulla Heimarin raviradalle KV-näyttelyyn. Humppa starttasi avoimessa luokassa ihan mukavasti, kreikkalainen setä antoi noottia hännästä mutta nosti Humpan kuitenkin PU4 -sijalle kera varasertin ja varacacibin. Noh, varasertejähän meillä löytyy ennestään jo muutama, oranssi väri tuo ihan uuden lisän ruusuketauluun :). Mukava arvostelu kuitenkin. Humppa ei minusta pahasti häntää nostellut (tuomarihan ei tietysti ole nähnyt sitä ihan pahimmillaan...), mutta oli ihan totaalisesti unohtanut seisomisen. Humppa joko istui, tai sitten jouduin seisottamaan ihan nami nenässä kiinni, jolloin seisoma-asento menee aikamoiselle mutkalle.

Mukavaa oli nähdä paljon tuttuja, ja Pigalle suurkiitos roudausavusta! Kehän jälkeen pikku shoppailut ja kotiin nukkumaan. Iltapäivällä käväisin vielä katsomassa isot kehät, joissa Heli ahkeroi ROP, ROP-VET Elken ja ROP-JUN Falcon kanssa.

Illalla lenkki Saarikankaalla, sauna ja hyvät turinat Pigan ja Akin kanssa.

Sunnuntaina taas aikainen herätys ja Pietarsaareen. Vettä tuli aamusta ihan reippaasti, mutta onneksi loppui ennen näyttelyalueelle pääsyä. Järkytys oli suuri kun osa kehistä oli asfaltilla ja aika pienetkin, onneksi meidän kehä kuitenkin nurtsilla. Kroatialainen tuomari tykkäsi Humpasta kovasti, nosti sen avoimen luokan ykköseksi ja vielä PU1:ksi. Rop-kisassa hävittiin Maccabee She Bangs'lle, eli Humpalle VSP ja se viimeinen serti!! Pokaalit kyytiin ja oltiin jo ennen yhtätoista kotona. Taas pikku unet, lenkki Saarikankaalla, ruokaa ja kotimatkalle.

Nyt olis sitten sertit kasassa, luonnetestiä jäämme odottamaan mielenkiinnolla. Toivotaan, että meidän avoimen luokan kehät oli tässä Kieli ulkona...

Tästä on hyvä jäädä kesälomalle ja näyttelytauolle! Huomenna matka jatkuu kohti kesälomaseikkailuja, vielä on hieman arvailun varassa mihin ilmansuuntaan.

Ja viimeisenä huimat onnittelut sisko-Valolle, Pikkupaimenen Secret Garden. Tänään Hyvinkäällä viimeinen serti kotiin ja FI MVA!! Hieno juttu Emilia ja Valo!