Jo on taas Humpalla ollut tapahtumia, tällä kertaa pään sisäisiä sellaisia.
Viime yönä Jarmo herätti mut, oli herännyt Humpan vinkumiseen ja löysi lammikon makkarin lattialta, ja ihmetteli että Humppa on tainnut lorauttaa pissat. Toinen lammikko löytyi olohuoneesta. Jarmo ne yöllä siivoili, Humppa näytti tosi nololta ja syylliseltä, mutta kun mentiin takas nukkumaan, se jatkoi levotonta pyörimistä ja ininää. Olin jo iltapissalla ihmetellyt miten kauan koira pissaansa väänsi, ja sama tapahtui aamulla. Eli kauemmin kuin ikinä, vaikka olisi ollut 9h yksinään, ja nyt sitä oli kuitenkin käytetty ulkona ihan normaalisti.
No ei muuta kuin soitto päivystykseen. Olin itse töissä ja päivystävä eläinlääkäri vähän kiireinen, joten Jarmo asialle ja pissanäytettä ottamaan. Aikansa kauhan ja koiran kanssa ulkona pyörittyään oli mies saanut näytteen purkkiin ja vei sen Viitaniemeen. Virtsatietulehdusta siinä epäiltiin, ja oireetkin oli aika lailla samat kuin ihmisten virtsatietulehduksessa.
Näyte oli kuitenkin puhdas pikatestissä, eikä ell edes ottanut koiraa sisään. Epäili siis vian olevan päässä :) Näin kai voivat urokset käyttäytyä jos on juoksuisia narttuja tms. lähettyvillä (täällä kaupungissahan sitä ei voi koskaan tietää), ja etenkin kun poika vasta aloittelee murrosikäänsä. Tuntuu kyllä oudolta, että oireet alkoivat noin yhtäkkiä, ja nyt ne ovat kadonneet ihan samalla vauhdilla. Väsynyt tuo koira toki on, mutta ei ihme, kun yö meni valvomiseksi.
Näytteestä tehdään vielä bakteeriviljely, sen tulokset saadaan sitten maanantaina. Tyypillistä, että koira alkaa "sairastaa" uudenvuoden viikonloppuna. Olen joutunut kolme kertaa tuon takia soittelemaan eläinlääkärille, ja joka kerta viikonloppuna. Täällähän päivystys saattaa olla 50km päässä, ja esim. huomenna olisimme joutuneet ajelemaan Hankasalmelle saakka.

Onneksi tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Huomenna suuntaamme Himokselle juhlistamaan uuttavuotta kavereitten kanssa, olisipa ollut kiva ottaa sisälle ruikkiva koira mukaan...
Kai tässä on uskottava, että meidän pikkupennusta alkaa kasvaa mies!