Meillä on nyt niin hurja treenitahti päällä ettei päivittäjän sormet pysy matkassa laisinkaan ;)

Maanantain agit... no jaa. Mentiin vähän myöhässä paikalle. A:ta, pussia, keppejä ja rengasta yksittäisinä. Kaikki oikein ok, pussiin Humppa taas kerran sotkeutui, mutta ei ole siitä moksiskaan. Hirmu imulla vetää pussiin. Nara treenaili vieressä ja taisi levitellä vielä juoksun jäljiltä aika ihania tuoksuja, heti kun kontakti tippui oli nenä tuoksutuulta nuuskuttamassa. Pysyi kuitenkin hienosti asiassa, esteet on kyllä mukavampia kuin naiset. Päivän ohjauskuvio sitten, kolmen aidan suora ja siitä tiukka 90 asteen kurvi aidalle vasempaan. Ja ei. Ei pysty. Humppa joko oikoi, tai sitten se piti palkata suoran päästä, josta tuli hirmu lenkillä viimeiselle aidalle. Seurasi kovasti mun vasenta kättä, ja kun ohjasin koiran vasemmalta puolelta, lopulta jouduin ohjaamaan vastakkaisella kädellä, että saatiin edes jonkunlainen suoritus aikaan. Huoh. Joku on joskus myös puhunut bortsuista jotka rämistelee päin esteitä... nyt mullakin on sellanen. Päin aidansiivekettä mentiin että rämisi, eikä tuntunut missään. Uudestaan vaan.

Eilen oltiin Hannan treeneissä Keskisuomalaisella. Kaikki kamppeet jäi kotiin, joten Humpan kosketusalustana toimi Nanan Voittaja-mitali. Ihanaa, että toisilla ne on hyötykäytössä ;). Kosketusalusta menee hyvin läheltä, mutta etäisyys tuottaa ongelmaa. Tätä treeniin paljon lisää. Seuraamista, tarkoituksena saada keinoja poikittamiseen. No Humppa ei poikittanut yhtään... Sain silti yhden hyvän kikka-kolmosen, se käyttöön kun seuraavan kerran poikittaa. Jääviin opeteltiin uusi leikki-treeni. Ihan mukava treeni, vaikka nurtsialusta on Humpalle vaikea. Siellä on niin kauheesti ihania tuoksuja, ja se ruohon syöminenkin on niin kivaa.

Tänään sitten ajeltiin Laukaaseen paikkaamaan väliin jääneitä BH-treenikertoja Birgitan kanssa. Tottiksen sijaan tehtiin tokotreeni, erittäin hyvä sellainen. Nita ja lopulta myös Veki tulivat häiriköimään, tehtiin ihan kokonaisia liikkeitä palkkaillen. Paikkamakuu Nitan kanssa, Birgitta kävi välillä siirtämässä Nitan puolelta toiselle. Katseli kyllä, mutta ei aikonutkaan nousta, oikein hyvä. Liikkeissä muuten vähän epävarmutta ja juuri sitä kokeissa esiintyvää "anteeks sanoitko jotain" -ja arpoo jonkun liikkeen -suoritusta. Kesken luoksetulon jäi katselemaan muualle (ei ikinä ole tämmöistä tehnyt), toisella yrityksellä lähti mukaan jne. Seuraaminen oli taas ihan mallikasta.

Hirmu työputki on päällä, talvelta jääneitä miinustunteja pitäisi kasailla kokoon. Sen lisäksi koiratreenejä 5x/vko... Vielä huomenna treenaillaan Tiinan ja Pessin kanssa, ja perjantaina mennään BH-kurssille. Viikonloppuna relataan, ellei erehdytä agia hinkkaamaan...